Kiitos äänestäneille!

Eilinen ilta sujui epäuskoisissa tunnelmissa. Nyt väsymys painaa päälle, mutta hymy on silti herkässä. Nämä olivat ensimmäiset kuntavaalit, joissa olin ehdolla. Lähtiessäni ehdolle ajattelin vain olevani nimi listalla. Ajattelin alusta asti, etten halua laittaa rahaa kampanjaan tai ostaa itselleni näkyvyyttä. Mielestäni näkyvyys ja pohjatyö on tehty edellisen vuoden aikana ja viimeisten viikkojen raivokas ääntenkalastelu ei ole minua varten. Näin ollen haaveilin että voisin saada noin 30 ääntä kasaan.

Sunnuntaiaamuna epäröinti alkoi kaivaa mieltä ja mietin josko sittenkään saan 30 ääntä kasaan. Jännittyneenä suuntasin vaalivalvojaisiin odottamaan ennakkoäänten tuloksia. Varttia vaille kahdeksan oli jo paljon perhosia vatsassa ja minuutit kuluivat hitaasti. Olin saanut 49 ennakkoääntä ensimmäisessä tulosten julkaisussa! Se oli jo todella hyvä tulos ja paljon enemmän kuin osasin odottaa. Illan aikana lukemat kipusivat kaikilla ehdokkailla ja puoleen valtuustopaikkojen määrä heittelehti.

Ennen puoltayötä lukema pysähtyi 105 ääneen ja sijoituin varavaltuutetuksi. Tulos herättää edelleen paljon hämmennyksen, ilon ja kiitollisuuden tunteita. En voi tietää ketä te sata olitte, mutta olen otettu luottamuksestanne. Lupaan toimia ekologisen ja kestävän Joensuun puolesta, niin luottamustehtävissä kuin järjestöissäkin.

Kiitos.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *